Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Hem / Juridik, Samhälle & Myndigheter / Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Alue on Välivainiota. Poliisi käskytti miestä ja otti hänet kiinni piha-alueelta.
Alueella liikkumista kehotettiin ampujan etsinnän aikana välttämään. Toisaalta, eihän toisen tappaminenkaan ole sallittua.
– Poliisi oli sulkenut Talvitien molemmilta puolilta, mutta esimerkiksi läheisen Tarmontien puolella oli toistakymmentä ihmistä seuraamassa tilannetta.
Poliisi otti asunnosta kiinni miehen, jonka osuutta tapahtumiin selvitetään.
Nevala arvioi aiemmin, että paikalla Välivainiolla oli ainakin 7–8 poliisin ajoneuvoa.
Välivainion Talvitien alueella oli ainakin 7–8 poliisin ajoneuvoa. Toiminta kesti kolmatta tuntia ja paikalle lähetettiin lukuisia yksiköitä.
Mies menehtyi paikan päällä.
Lähellä olevasta asunnosta löytyi kuollut nainen, joka oli myös saanut ampumavamman.
Poliisi etsi alueelta paikan päältä poistunutta, mahdollisesti aseistautunutta miestä. Nevalan mukaan tilanne vaikutti ulospäin rauhalliselta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Eihän tuossa sanottu, että ampumaradalla oltaisiin lähdetty.K9Wifey kirjoitti: ↑Ma Kesä 03, 2024 9:51 amKaksi sivua päivittelyä auringonlaskusta ja sitten päästiin jo kulmahousuihin.Poliisi korjasi kello 19 aikaan Twitterissä aiempaa viestiään jonka mukaan operaatio olisi Puolivälinkankaalla. Miestä epäillään alustavasti kahdesta taposta. Voit palata fantasioiden kanssa sitten takaisin, jos selviää, että kyseessä kulmahousut.
Kalevan toimittaja Kai Nevala kertoi paikalta kello 18.40 aikaan, että Välivainiolla oli edelleen runsaasti poliiseja paikalla, mutta tilanne näytti osin purkautuvan. Osa lähialueen asukkaista teki myös esimerkiksi pihatöitä ihan normaalisti, Nevala kertoi.
Paikalla oli muun muassa Oulun laitoksen panssaroitu Mercedes-maasturi.
En tiedä ampumisharrastuksen käytännöistä, mutta minusta kuulostaa oudolta, jos lähdetään ampumaan ja laitetaan varmuuden vuoksi liivit päälle. Minfo ei petä
Jos luotiliivit päällä ollut menossa ampumaradalle...?? Lisätty tieto että alueelta etsitään aseistautunutta henkilöä.
Päivitetty uutista kauttaaltaan tiedoilla kahdesta surmasta.
21.15: Korjattu tieto kiinniottopaikasta.
Surmista epäiltyä ei otettu kiinni Haravatiellä olevasta asunnosta vaan piha-alueelta.
Poliisit eristivät osittain kulkua alueella. Toinen asia, onko se sallittua. Muun muassa panssariauto ajettiin syrjemmälle ja ainakin yksi ambulanssi poistui.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Poliisi kertoi aiemmin, että operaatio keskittyi Välivainiolla pientaloalueella olevalle Talvitielle.