Nähtävyydet oulunsalo
Hem / Resor & Turism / Nähtävyydet oulunsalo
Kylässä oli aikoinaan pari kauppaa, ravintola ja jopa elokuvateatteri.
Rakennuksista näyttävimpiä on puinen paloasema, jonka torni kohoaa korkealle.
Sahan toiminta loppui kuin seinään vuonna 1929 maailmanlaajuisen laman iskettyä. Sanginjokivarren polku sopii niin lapsille kuin aikuisille. Monet Pohjois-Suomessa pesivät linnut muuttavat Lappiin Oulun kautta ja siksi Oulun seudulle kerääntyy lintubongareita erityisesti keväisin ja syksyisin.
Myös ympäröivä miljöö Pikisaaressa on miellyttävä. Ja sellainen siellä on edelleenkin.
Kellarissa on pieni näyttely Oulun linnasta. Taustalla ovat kauniit Oulujokisuiston suihkulähteet. Oulussa suosittuja frisbeegolf-ratoja on muun muassa Hiirosen urheilukeskuksen nurmikentällä, Meri-Toppilassa meren rannalla ja Virpiniemessä mäntyisissä hiekkaharjumaisemissa.
23.
Vaikka Toripolliisi-patsas on Oulun suosituin nähtävyys, myös muut patsaat tuovat jykevän ja vaikuttavan lisän Oulun kaupunkikuvaan. Vietä vappu Oulussa
Oulun vappu tarjoaa iloista tekemistä kaikille vauvasta vaariin. Kalastus
Oulun vesistöt tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia kalastaa, sillä alueella on jokia, järviä ja merialueita.
Oulussa alppiruusuja pääsee ihailemaan kahdessa julkisessa puutarhassa: Tuiranpuistossa ja Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kuva: Tuiranpuiston alppiruusut kukkivat alkukesästä. Revontulien katselu Revontulien katselu Oulussa on upea talvinen elämys jokaiselle. Hietasaari on puolestaan luonnonläheinen kohde keskustan kupeessa. Jos Nokian suuruudenaikoina Oulu opittiinkin tuntemaan pohjoisena Piilaaksona, on Kauko Röyhkän hittikappale Paska kaupunki tartuttanut hyvin toisenlaisen leiman hänen entiseen kotikaupunkiinsa. Millainen Oulu sitten oikein on matkakohteena? Saareen pääsee kävellen ja pyörällä keskustasta, Raatista ja Ainolanpuistosta siltoja pitkin. Katso vinkit Oulun pilkkimispaikkoihin, parhaisiin käytäntöihin ja siihen, miksi pilkkiminen Oulussa on kokemus, jota et halua jättää väliin.27. Metsiä ja soita riittää Oulussa silmän kantamattomiin, eikä sopivista marjastuspaikoista tule pulaa.