Leipomo tehtaanmyymälä kuopio

Hem / Mat, Dryck & Näring / Leipomo tehtaanmyymälä kuopio

Eikä onneksi tarvinnutkaan, siitä Fredrik Trube piti tomerasti huolen.

Vielä tänäkin päivänä reseptit ovat yhä tallella, ja Trubella leivotaan vain parhaista raaka-aineista niin vanhat tutut kuin uudetkin tuotteet.

Vuonna 2013 Trube juhli satavuotista historiaansa. Perustamisesta lähtien Trubella on siirretty tietoa sukupolvelta toiselle.

Isä-Karlilta oppinsa saanut Fredrik Trube, jota kutsuttiin Ukko-Trubeksi, siirsi Truben leipomon Kuopioon 1933.

Kalakukkojen kaupungissa suussasulavat leivokset ja herra Truben värikäs persoona herättivät ensin ihmetystä, mutta ennen pitkää kaupunkilaiset eivät olisi voineet enää kuvitellakaan tulevansa toimeen ilman Truben ihmeen ihania konditoriaherkkuja, pitkoja ja pullia, joiden reseptit olivat tarkkaan varjeltuja salaisuuksia.

Sata vuotisen taipaleen kunniaksi Trube otti myös konditoriatuotteet mukaan valtakunnan valloitukseen.

Rakkaudella Kuopiosta, meiltä sinulle

Olemme sitoutuneet toiminnassamme Savolaisen palvelun teeseihin. Kiitos avustasi! Pullavat sun muut tulee kaukana perässä

Trube Leipomon myymälä

Hinta on sopiva, tuotteet laadukkaita ja palvelu 5/5.

.

Käytämme ensisijaisesti kotimaisia raaka-aineita ja teemme yhteistyötä suomalaisten tuottajien kanssa.

Vastuullisuus Elosella

Arjessa ja juhlassa

Kuljemme mukanasi läpi arjen kahvihetkien – ja silloin, kun on juhlan aika. On työsi sitten ravintolassa, hotellissa, kahvilassa tai vaikkapa kuntasektorilla, meillä on ratkaisu tarpeeseesi: me autamme sinua rakentamaan asiakaskunnallesi juuri sopivan ratkaisun.

Tarinamme alkoi vuonna 1966 – ja yhä tänäkin päivänä leivomme Keski-Suomen sydämessä, Jämsässä, sinua varten suussa sulavia leivonnaisia ja muita leipomotuotteita jokaiseen hetkeen: arjen kahvihetkiä sulostuttamaan ja juhlahetkien kruunuksi.

Tarinamme

Vastuullinen

Meille vastuullisuus on arjen tekoja – kotimaisuudesta, laadusta ja ympäristöstä huolehtimista sekä työntekijöidemme hyvinvoinnin tukemista.

Herkullisuus ennen kaikkea

Perheleipomomme tarina alkoi vuonna 1966 intohimosta herkkuihin, ja vielä tänäkin päivänä leivomme sinua varten – arjen kahvipöytiä sulostuttamaan ja juhlanhetkien kruunuksi.

Tutustu tuotteisiimme

Kotimainen perheyritys

Elonen on ylpeästi suomalainen perheyritys.

Leipomomme sijaitsee Kuopiossa, jossa meitä on 60 makujen ammattilaista. Toivottavasti valikoima laajenee. KAHVI HYVÄÄ.

Trube Leipomon myymälä

Ostin Tampereen Ratinan Lidlistä trube salted caramel pitkon ja pakko sanoa että parasta marketti pullaa jota olen ikinä ostanut! Edullinen!

Trube Leipomon myymälä

Miellyttävä paikka käydä kahvilla työpäivän aikana, laadukkaat tuotteet vaikka ottaa mukaan.

Ominaisuudet

  • Esteetön sisäänkäynti
  • Kotiinkuljetus


Suositellut arvostelut

Trube Leipomon myymälä

Maukas sämpylä, mutta teevalikoimasta" näkee

Trube Leipomon myymälä

Hyvää kahvia ja monenlaista leivonnaista tarjolla aika edullisesti.

Trube Leipomon myymälä

Hyvä kahvi ja pullat!

Anna oma arviosi – missä asioissa me olemme sinun mielestäsi onnistuneet. Vahva suositus

Trube Leipomon myymälä

Erinomaisen hyvää palvelua.nisuja voi ostaa mukaan .suosittelen lämpimästi käymään vaikka kahvilla

Kartta

Trubenkuja 1, 70500 Kuopio

Trube Leipomon myymälä

Trube Leipomon myymälä sosiaalisessa mediassa ja yrityshakemistoissa

Truben herkullisten kahvileipien menestystarina sai alkunsa 1900-luvun alun
kultaisten vuosien Suomen Rivieralta, Terijoelta.

Vuosikymmenten tinkimättömyys laadun ja ammattitaidon suhteen takaavat Trube-tuotteiden herkullisen maun myös tänä päivänä. Monipuolisesta Food Service-valikoimastamme tilaat ruoka- ja kahvileivät, leivonnaiset ja levykakut moneen makuun ja tilanteeseen.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa uutuustuotteista, kauden herkullisista suosikeista ja ajankohtaisista uutisista!





Liiketoiminnasta

Trube - Pulla- ja konditoriatuotteisiin erikoistunut leipomo | F.K.

Trube Oy on pulla- ja konditoriatuotteisiin erikoistunut leipomo.

leipomo tehtaanmyymälä kuopio

Kruunaa juhlapöytä näyttävällä Sacherkakulla, tuo arkeen ripaus luksusta ylellisillä rommileivoksilla, hurmaannu sesonkien klassikoista ja maista kahvipöytien herkullisimpia pullia ja pitkoja.

Tutustu tuotteisiimme

Miksi yrittäisit yksin, kun yhdessä olemme enemmän

Palvelemme vankalla ammattitaidolla Food Service-asiakkaitammeympäri Suomen,ja myymme tuotteitamme valtakunnallisesti ammattikeittiöille tukkuliikkeiden kautta.

Älkää muuttako reseptiä!